Mielipide

Kohti MM-kotikisoja

24 syyskuun, 2018

 

Suomalainen yleisö loi jo viimeksi muodostelman kotikisoissa huikeat puitteet kaikille joukkueille ja luistelijoille. Helsingin 2011 MM-kisojen tunnelma puhuttaa edelleen.

Kokemus kotikisoissamme vierailleelle Kansainvälisen luisteluliiton, ISU:n, hallituksen jäsenille oli varmasti aivan jotain muuta kuin mitä he olivat odottaneet. He näkivät huimasti kehittyneen lajin sekä mielettömät kannustusjoukot, jotka loivat halliin mahtavan tunnelman.

Viime kevään MM-kilpailuissa Tukholman Globen-hallissa tunnelma oli kuin kotikisoissa. Runsaslukuinen ja fanaattinen suomalaisyleisö kannusti liput heiluen. Suomi-katsomo lippumerineen oli aivan mielettömän upeaa katsottavaa. Ihanaa, että luistelijani pääsivät sen kokemaan.

Voisi luulla, että kotikisat koetaan paineena niin kauteen valmistautuessa kuin itse suorituksissa. Meille, minulle ja joukkueelleni, näillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä.

Valmistautuminen kauteen ja sen huipentumaan tapahtuu kuten muinakin kausina. Sillä, että MM-kisat ovat alkavalla kaudella Suomessa, ei ole mitään erityistä merkitystä harjoitteluun ja tavoitteeseen. Toki luistelijan yksi suurimmista unelmista on varmasti kilpailla kotikisoissa.

Kevään MM-kisan katsomossa tulee varmasti olemaan paljon nuoria luistelun harrastajia. He mahdollisesti haaveilevat joskus olevansa samassa tilanteessa: MM-jäällä. Kenties joitakin kotikisat taas inspiroivat tavoittelemaan yhä korkeampia unelmia lajissa. Kaikki pääsevät näkemään livenä sen, mihin he itsekin pystyisivät; panostuksella ja kovalla työllä.

Unelmat kun on oikeasti tehty toteutettaviksi.

Luistelun, erityisesti muodostelmaluistelun, aikuisharrastamisen suosio on viime vuosina noussut valtavasti. Lajimme tarjoaa mahdollisuuden kaikenikäisille nauttia liu’un ja vauhdin hurmasta. Otteessa ja ilman.

Myös lajistamme kiinnostuneille on hienoa tarjota mahdollisuus nauttia kotikisan erityisestä tunnelmasta ja taidokkaista suorituksista.

Marigoldin viime kausi oli kaikella tapaa esimerkki siitä, kuinka me toimimme. Kauden aikana tapahtui myös epäonnistumisia, mutta ne eivät lannistaneet vaan niistä otettiin oppia.

Kauden viimeisessä kansainvälisessä kilpailussa joukkue seisoi jäällä palkintopallirivistön ulkopuolella. Kuitenkin seuraavassa kansainvälisessä kohtaamisessa MIU pääsi nauttimaan korkeimmalla korokkeella seisomisesta. Tämä ei olisi onnistunut ilman kovaa työtä, luottoa omiin kykyihin ja uskoa omaan tekemiseen.

Viime kauden ehdoton huipentuma minulle valmentajana oli katsoa Marigoldin ”Splash” -vapaaohjelman suoritusta MM-kisoissa. Joukkue aidosti nautti ohjelman luistelusta. Ei paineita vaan vain keskittyen omaan suoritukseen.

Kolmannelta sijalta vapaaohjelman voiton avulla mestaruuteen, joka muiden mielestä oli jo aiemmin kaudella jaettu muille. Sen mahdollisti hyvin harjoiteltu suoritus ja nöyrä asenne. Rakkaus lajiin ja nautinto suorituksesta huokui jokaisesta. Ja se yleisö taustalla… Mieletöntä.

Voisiko olla mitään parempaa… No ehkä yksi asia tulee mieleen…


Kirjoittaja Anu Oksanen on kokenut ja menestynyt suomalainen muodostelmavalmentaja. Hän on pystynyt viemään joukkueensa, Marigold IceUnityn, viidesti maailmanmestaruuteen.