Suomalainen muodostelmaosaaminen leviää maailmalle nyt luistelijoiden mukana. MM-kilpailuissa löysimme jopa yhdeksän suomalaisluistelijaa kuuden eri maan joukkueista: Unkarista, Espanjasta, Ruotsista, Yhdysvalloista, Saksasta
ja Isosta-Britanniasta.

– Suomalaista taitoa ja treeniasennetta arvostetaan ulkomailla, ja kannustankin muita ulkomaille suuntaavia luistelijoita viemään mukanaan tätä osaamista. Olen saanut valmentajilta ja joukkuekavereilta paljon kiitosta kuluneesta kaudesta, kertoo Anna Söderström Team Passion -joukkueesta Unkarista.

Ulkomaisissa joukkueissa harjoittelu on usein rennompaa kuin kotimaan kovassa kilpailussa.

– Yritin aluksi patistaa joukkuekavereita pitämään minuutin tarkalleen kiinni treenin ja alkuverkan aloittamisesta. Nykyään vedän itsekin varmaan vähän rennommin. Hommat hoidetaan motivoituneesti ja keskittyneesti, muttei aina ihan aikataululleen, analysoi Anna.

Suomalaista taitoa ja treeniasennetta arvostetaan ulkomailla.

Salla Laukkanen luisteli jo toista kauttaan Ruotsin Team Boomerangissa.

– Maan ja joukkueen sisäinen kilpailu ei ole kovin kummoista, joten ei ole Suomen kaltaista painetta kehittyä kovaa vauhtia vuosi vuodelta, vaan päätavoite on usein saada vain joukkue kasaan.

Boomerang on jo pitkään vetänyt puoleensa suomalaisluistelijoita, ja alun perin Joensuusta kotoisin olevan Sallan lisäksi tällä kaudella siinä luistelivat myös Anna Saario ja Susanna Kajala. Anna on Helsingin Luistelijoiden ja Susanna Etelä-Vantaan taitoluistelijoiden kasvatteja.

Useassa maassa muodostelmaluistelu on vielä pieni laji. Harjoitusmäärät ovat vähäisemmät kuin Suomessa ja välillä aika kummallisina ajankohtina.

Kannattaa lähteä rohkeasti vaan kokeilemaan edes kaudeksi, sillä siitä jää niin paljon käteen.

– Meidän joukkue treenaa pelkästään viikonloppuisin, sillä porukka asuu ympäri maata eikä ole mahdollisuutta matkustaa hallille päivittäin, kertoo Aleksandra Kruglikov Ison-Britannian uudesta seniorijoukkueesta Team Violasta.
Aleksandralla on Team Violassa maannaisena Nina Lindholm.

Espanjassa päivärytmi ja sitä myöten myös harjoitusrytmi on erilainen kuin Suomessa.

– Monet, myös minä, tulivat suoraan koulusta treeneihin vaikka treenit alkoivat vasta 21.30. Harjoitukset loppuivat puolilta öin, kertoi Nicole Nygren Team Fusiónista.  

Paljon paremmin ei ole Ruotsissakaan.

– Laji on täällä aika pieni verrattuna Suomeen, harva tietää muodostelmasta mitään, Susanna Kajala kertoo.

– Täällä treenataan myös aika myöhään. Muodostelmaluistelijat saavat ne jääajat, jotka jäävät yli jääkiekkoilijoita ja yksinluistelijoita.

Euroopan maiden ja joukkueiden Suomesta poikkeaviin käytäntöihin on saanut totutella myös Siiri Haarma, joka siirtyi vuosi sitten Saksaan Team Berlin 1:n riveihin. Yhdysvaltojen Haydenettesissa luistelevalla Hanna Tuomella on kaikista muista suomalaisista poikkeava historia.

– Vanhempani muuttivat Yhdysvaltoihin töihin ennen kuin synnyin, ja olen asunut täällä koko ikäni. Haydennettesit luistelevat Lexingtonissa, kotikaupungissani. Minä aloitin muodostelmaluistelun Hayden-luistelukerhon nuorimmassa joukkueessa yhdeksän vuotta sitten.

– Ulkomaalaiset luistelijat ovat tervetulleita Amerikkaan! Tulkaa try-outeihin, Hanna lisää.

Myös muilta suomalaisilta ulkomailla luisteleminen saa vahvat suositukset.

– Kannattaa lähteä rohkeasti vaan kokeilemaan edes kaudeksi, sillä siitä jää niin paljon käteen. En olisi vielä vuosi sitten uskonut että pääsen koskaan luistelemaan MM-jäällä, Alexandra hehkuttaa.

teksti Heidi Maaria Johansson | kuva Sari Niskanen

Taitoluistelu-lehti 2/2018