Tavoitteellisesti valmentautuva nuori suomalaisluistelija on usein tiukoilla koulun ja urheilun vaatimusten keskellä. Uusi, tällä kaudella käynnistelty taitoluistelun yläkoululeiritys auttaa koulunkäynnin ja valmentautumisen yhdistämisessä.

Uusi valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean kokonaisuudessaan varsin laajaa toimintalohkoa, jossa monin eri muodoin pyritään tukemaan nuorten kasvua urheilijan polulla. Yläkoululeiritysten toteutuksesta vastaavat urheiluakatemiat ja valmennuskeskukset yhteistyössä lajiliittojen kanssa.

Yläkoululeiritykset eivät ole valmennusleirejä eivät myöskään leirikouluja, vaan ne ovat aktiivisti urheilevien nuorten tueksi rakennettuja pitkäjänteisiä prosesseja, joissa nuoret voivat pysyä mukana niin halutessaan koko yläkoulun ajan.

Toimintaan mukaan valitut nuoret kokoontuvat säännöllisesti lukuvuoden aikana leireille, joiden aikana he sekä saavat lajinsa huippuvalmennusta että tekevät oman koulun ohjeiden mukaisesti koulutöitään. Ylimääräisenä lisänä on lisäksi erityisesti urheilijan elämässä tuiki tarpeellisten elämäntaitojen opiskelua, olipa kyse sitten ravitsemustietoudesta tai vaikkapa ajanhallinnasta.

Leiritysten motto on: ”Innokkaat urheilijat, parhaassa valmennuksessa, parhaissa olosuhteissa”.

Juuri tällaista kokonaisvaltaista toimintaa sekä lajimme että sen kasvavat urheilijat tarvitsevat

Yläkoululeiritys käynnistyi päättyvänä lukuvuonna kaikkiaan yhdeksässä urheiluopistossa eri puolilla Suomea. Taitoluisteluliitto käynnisti oman yläkoululeirityksensä Suomen Urheiluopistossa Vierumäellä kevätlukukaudella.

Kevään aikana ehdittiin vetää kaksi viiden päivän leiriä kahdelletoista mukaan valituille 8.-9. luokkalaisille taitoluistelijoille. Valmennuksesta vastasi lajimme Nuorten Olympiavalmentaja Nuriya Pirogova ja toimintaa koordinoi valmennuspäällikkö Satu Niittynen.

– Ensikokemukset olivat todella positiiviset. Luistelijat tekivät äärettömän hyvää työtä niin leireillä kuin niiden ulkopuolella, ja sekä yhteistyö koulujen kanssa että leirityksiin kuuluvat tukitoimet toimivat erinomaisesti, Satu Niittynen kiteyttää.

– Juuri tällaista kokonaisvaltaista toimintaa sekä lajimme että sen kasvavat urheilijat tarvitsevat.

Ensi vuonna leiritys laajenee koko lukuvuoden käsittäväksi, ja mukaan tulee kaksi ryhmää.

– 7. luokkalaiset saavat aivan oman ryhmän, mikä tarkoittaa, että nyt mukaan tulevat voivat olla yläkoululeirityksessä täydet kolme yläkouluvuottaan, Niittynen sanoo.

teksti ja kuva Kaisa Viitanen
Taitoluistelu-lehti 3/2017