Terve luistelija

Takaisin luistimille

10 heinäkuun, 2017

Jade Rautiainen loukkasi lonkkansa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa maaliskuussa. Sporttiturvan
ansiosta hän pääsi hyvään hoitoon ja on takaisin jäällä kahdessa kuukaudessa.

Ponnistus ilmaan, kolme pyörähdystä – ja alastulossa jokin menee vikaan. Helsinkiläinen Jade Rautiainen ei pääse kolmoistulpista jaloilleen vaan kaatuu. Hän jatkaa ohjelman loppuun, vaikka huomaa heti, että kaikki ei ole kunnossa.
– Ensin ei sattunut ollenkaan, kun adrenaliinit olivat niin korkealla. Mutta heti kun lopetin luistelun, huomasin, että lonkkaan koskee paljon, 17-vuotias Helsingin Luistelijoiden urheilija sanoo.

Käynnissä olivat Pohjoismaiden mestaruuskilpailut Islannissa – menestyksekkään kisakauden viimeiset ja tärkeimmät kisat.

Jade Rautiainen kuulosteli lonkkaa pari päivää siltä varalta, että kipu menisi itsestään ohi. Kun niin ei käynyt, hän päätti mennä lääkäriin. Lonkka kuvattiin, ja kun lääkäri soitti tuloksista, Jade ei voinut uskoa korviaan: lonkan rustorenkaassa oli repeämä.

– Olen luistellut 4-vuotiaasta asti ja tottunut siihen, että luistellessa vähän väliä johonkin sattuu. Usein kivulle ei löydetä syytä ja se menee itsestään ohi. Olin varma, ettei lonkasta nytkään löydy mitään. Kun lääkäri kertoi, että lonkka täytyy leikata, naurahdin ääneen. Se tuntui ihan uskomattomalta.

Alkujärkytyksen jälkeen Jaden valtasi huojennus. Lääkäri sanoi, että leikkaus

tehtäisiin jo seuraavalla viikolla ja toipuminen veisi vain pari kuukautta.

– Eniten pelkäsin, että joudun jättämään väliin seuraavan kisakauden. Tuntui hyvältä tietää, mikä lonkassa on ja että se saadaan hoidettua.

Kustannuksistakaan ei tarvinnut huolehtia, sillä Jade Rautiaisella oli Suomen Taitoluisteluliiton lisenssivakuutus, OP:n Sporttiturva.

– Jouduimme maksamaan koko hoidosta vain sadan euron omavastuun, kaikki muu meni vakuutukseen. Leikkaus olisi tullut tosi kalliiksi ilman vakuutusta.

Motivaatio kohdallaan

Leikkaus jännitti Jadea, koska häntä ei ollut koskaan aiemmin nukutettu. Helsingin Pohjola Sairaalan lääkärit saivat hänet kuitenkin rentoutumaan. Leikkauksesta junnujen SM-hopeamitalisti pääsi kotiin jo samana päivänä.

– Olen tosi tyytyväinen, miten no-peasti asiat etenivät ja miten hyvin kaikki lopulta meni.

Puolitoista viikkoa piti kulkea kepeillä, mutta sen jälkeen kävely on sujunut omin jaloin. Rautiainen sai sairaalasta ohjeet leikkauksesta kuntoutumiseen ja luistelujoukkueen fysioterapeutilta harjoitusohjelman, jota hän noudattaa, kunnes pääsee takaisin jäälle.

Jade Rautiainen on käynyt ahkerasti seuraamassa oman luisteluryhmänsä treenejä.

– On kiva katsoa muita, mutta samalla tuntuu kurjalta, kun itse ei pääse jäälle. Odotan innolla, että pääsen kunnolla treenaamaan seuraavaa kautta varten.

Jade tähtää taistoluistelusta itselleen ammattia.

– Haluaisin mennä mukaan johonkin jääshow’hun vuodeksi ja sen jälkeen valmentaa ja tuomaroida luistelua. En osaa kuvitella, että tekisin mitään muuta.

teksti Jenni Uusilehto | kuva Antti Lehto

4 syytä ottaa Sporttiturva
1. Korvaa hoitokulut 15 000 euroon asti – ylärajaa on nostettu.
2. Korvattavuus ei enää edellytä ulkoista tekijää (sekä tapaturmat että voimanponnistukset korvataan).
3. Myös magneettitutkimukset ja leikkaukset korvataan, samoin ortopediset tuet ja sidokset.
4. B2-lisenssiin kuuluva Sporttiturva on voimassa myös muiden kuin oman seuran urheilulajeissa.

[divider]Fakta[/divider]

Pohjola Sairaala on pian viidellä paikkakunnalla

Helsinki: Puutarhurinkuja 2
Tampere: Tampella, Kelloportinkatu 1
Oulu: avataan toukokuussa
Kuopio: avataan syksyllä 2017
Turku: avataan keväällä 2018

Ajanvaraus soittamalla 010 2578 100 tai verkossa pohjolasairaala.fi

Lisätietoa muista hoitolaitoskumppaneista ja ohjeita vahingon varalle: op.vahinkoapu.fi

Taitoluistelu-lehti 3/2017