Terve luistelija

Kaupallinen yhteistyö

Pohjola Terveysmestari on luistelijan apu

16 helmikuun, 2019 Susan Patronen Sari Niskanen

Kun jäällä kaatuu tai rasitusvamma vaivaa, tulee usein miettineeksi, pitäisikö lähteä lääkäriin vai ei? Kuka olisi tapauksessasi sopiva asiantuntija vai voitko tehdä itse jotain tilanteen parantamiseksi? Pohjola Terveysmestari on palvelu, josta saat helposti avun erilaisiin terveyshuoliin.*

Jokaisella Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurassa luistelevalla tulee olla joko harrastaja- tai kilpailulisenssi. Lisenssin oheen liitto suosittelee Sporttiturva-tapaturmavakuutusta. Onnettomuuden sattuessa vakuutuksen haltija voi olla yhteydessä Terveysmestari-palveluun, josta hänet ohjataan Pohjola Sairaalaan tai kumppanille.

Annimaija Rintanen työskentelee Pohjola Terveysmestari-palvelussa Tampereella ja auttaa työkseen myös loukkaantuvia urheilijoita, kuntoilijoita ja liikkuvien lasten vanhempia.

– Yleisimmin urheilijat soittavat meille, kun he ovat loukkaantuneet harjoituksissa tai huolestunut vanhempi soittaa lapsen loukkaannuttua treeneissä tai pihapeleissä. Jonkin verran kyselyitä tulee myös rasitusvammoihin liittyen, kertoo terveysmestari Annimaija Rintanen.

Terveysmestarit tekevät hoidontarpeen arvioinnin kysellen ja kartoittaen oireita ja tapahtumien kulkua. Yhdessä asiakkaan kanssa arvioidaan, riittääkö omahoito, tarvitaanko välitöntä hoitoa vai voidaanko lääkärinaika varata lähipäiville. Kylmä, koho ja kompressio sekä muut ensihoito-ohjeet erilaisissa nyrjähdyksissä ja kolhuissa ovat tärkeitä vamman etenemisen kannalta.

Kokeneita ammattilaisia

Pohjola Terveysmestari -palvelu on toiminut huhtikuun alusta alkaen puhelinpalveluna. Marraskuussa palvelu laajeni myös mobiilisovellukseksi, nyt asiakkaat tavoittavat puhelimesta tutuksi tulleet terveysmestarit myös chatilla. Lisäksi chatissa asiakkaita palvelevat myös Pohjola Sairaalan digilääkärit, jotka ovat kokeneita yleis- ja erikois- lääkäreitä. Sovelluksesta löytyvät myös helposti terveystiedot, reseptit, rokotteet ja tutkimustulokset.

”On hyvä, että asiakas tavoittaa meidät terveydenhuollon ammattilaiset helposti ja nopeasti myös iltaisin.”

– On hyvä, että asiakas tavoittaa meidät terveydenhuollon ammattilaiset helposti ja nopeasti myös iltaisin. Pohjola Sairaaloissa asiakkaitamme hoidetaan myös iltaisin ja viikonloppuisin, joten hoidon vaatiessa vastaanottoa on sekin helposti saavutettavissa, Annimaija Rintanen iloitsee.

Kaikilta terveysmestareilta edellytetään terveydenhuollon koulutuksen lisäksi laajaa kokemusta hoidontarpeen arvioinnista ja päivystystyöstä, sillä terveysmestarin työ on itsenäistä ja vaatii hyvää arviointikykyä.

*Teksti on tehty yhteistyössä Pohjolan kanssa.


FAKTA

  • POHJOLA TERVEYSMESTARI -PALVELUUN voi soittaa kuka tahansa OP Vakuutuksen asiakas, jolla on henkilövakuutus sairauden tai tapaturman varalta.
  • Pohjola Terveysmestari -palvelu on avoinna sovelluksessa ja puhelimitse joka päivä klo 7–23. Sovelluksessa voit lisäksi jättää asiantuntijalle viestin vuorokauden ympäri.
  • Lataa Pohjola Sairaalan mobiilisovellus käyttöön AppStoresta tai Google Play-kaupasta ja tallenna Pohjola Terveysmestarin numero 0100 5225 kännykkääsi.