Tapahtumat

On niin haikeaa sanoa hyvästi ja kiitos

13 helmikuun, 2018

Olympialaiset ovat lajifanille sekä jännityksen että myös haikeuden aikaa. Monet pitkän uran tehneet luistelijat päättävät kilpailemisen joko olympia- tai viimeistään niitä seuraavien MM-kisojen jäällä.

Pyeongchangin olympialaisten aikaan taitoluistelufanien on syytä varata nenäliinoja kisakatsomoon, sillä Etelä-Koreassa uransa päättää kaksi todella legendaarista kanadalaisparia. Molemmat uuden mantereen parit ovat läheisiä myös meille suomalaisille.

Tessa Virtuen ja Scott Moirin 21 vuotta kestänyt yhteistyö päättyy kilpailemisen osalta Etelä-Koreassa.

Jäätanssijat Tessa Virtue ja Scott Moir osallistuvat Etelä-Koreassa jo kolmansiin olympialaisiinsa. Vancouverissa 2010 pari juhli olympiakultaa, Sotšissa vuonna 2014 olympiamitali oli hopeinen.

Heti Sotšin jälkeen pari hävisi kilpajäiltä ja keskittyi näytösjäille mutta palasi takaisin toissa kaudelle ja alkoi valmistautua tämän vuoden olympialaisiin. Pari on yksi nyt alkavien olympialaisten suurimpia jäätanssin kultamitaliehdokkaita. Jos ei mitään yllättävää satu, vain Ranskan pari Gabriella Papadakis – Guillaume Cizeron voi tarjota jäätanssikisassa kanadalaisille tasavertaisen vastuksen.

Suomalaiset ovat saaneet seurata tätä nykyä 28-vuotiasta Tessaa ja 30-vuotiasta Scottia läheltä heidän kansainvälisen uransa alkuajoista lähtien. Pari vieraili Suomessa ensimmäisen kerran syksyllä 2004, jolloin se voitti Helsingissä pidetyssä junioreiden Grand Prix -finaalissa hopeaa.

Aljona Savchenkon ura sai hienon uuden käänteen keväällä 2014, kun hän sai parikseen Bruno Massot’n. Aljona on kisojen vanhin naisluistelija, 34-vuotias

Myöhemmin, jo maailmankuuluina tähtinä Tessa Virtue ja Scott Moir osallistuivat kahtena syksynä Suomen kansainväliseen kilpailuun Finlandia Trophyyn. Pari ei valloittanut suomalaisia ainoastaan kilpailijoina jäällä, Niin kilpailuja seurannut suomalaisyleisö kuin kilpailujen järjestelykaarti arvosti parin ystävällistä, diivailusta vapaata käytöstä.

Samaa kotoista mutkattomuutta suomalaisille ovat tarjonneet Etelä-Koreassa uransa toisiin olympialaisiin osallistuvat pariluistelijat Meagan Duhamel ja Eric Radford. Meaganin sukujuuret ovat Suomessa, Pohjanmaalla, ja hän on kertonut eloisia tarinoita suoraan suomalaisten sydämiin: kuinka mummu leipoi Kanadassa aitoa suomalaista pullaa ja kuinka vaari lämmitti lauantaisin saunaa.

Tätä nykyä 32-vuotiailla Meaganilla ja Ericillä on Sotšista joukkuekilpailun hopea, pariluistelun mitali puuttuu. Sen hankkiminen Pyeongchangista vaatii erinomaista onnistumista. Pari on kauden SB-tulosten listalla viidentenä, ja kärkiviisikossa kaikki parit hamuavat mitalia.

Meagan Duhamel ja Eric Radford kertoivat Taitoluistelu-lehdelle jo joulukuussa, että osallistuvat maaliskuun MM-kilpailuihin vain, jos eivät ole tyytyväisiä olympialaisten suorituksiinsa. On aika päättää kilpaura.

Kova tahto mitaleille on esimerkiksi olympialaisten taitoluistelun vanhimmalla naisella, 34-vuotiaalla Aljona Savchenkolla. Hän on jo kahdesti voittanut Saksalle pariluistelun olympiapronssin aiemman parinsa Robin Szolkowyn kanssa mutta tähtää mitaleille myös ranskalaissyntyisen Bruno Massot’n kanssa. Myös Aljona Savchenkon uskotaan jättävän kilpajäät tänä keväänä, vaikkei hän olekaan asiaa kertonut kanadalaisten tapaan jo ennakkoon.

KANADAN edustusurheilijoissa on käymässä kova nuorennusleikkaus, sillä myös Duhamelin ja Radfordin lisäksi myös toinen tunnettu pariluistelutiimi Liubov Ilyushechkina ja Dylan Moskovitch on ilmoittanut uransa päättyvän. Kanadan miesluistelija Patrick Chan, 27 on jo aiemmin pitänyt taukoa kilpailemisesta, nähtäväksi jää, tuleeko tästä keväästä uran päätepiste.

Isoja nuorennuksia odotetaan myös Italian taitoluistelun kärjessä. Italialaiset tosin ovat olleet hipihiljaa uransa päätöstä koskevissa asioissa. Syykin on selvä: tämän kevään MM-kilpailut luistellaan Milanossa, ja toki kotijää on paljon lämminhenkisempi paikka jäähyväisille kuin kaukainen Etelä-Korea.

teksti Kaisa Viitanen kuvat Elina Paasonen


[column size=one_half position=first ]

Pariluistelu

Peyongchangissa pariluistelukilpailussa on poikkeuksellisesti 22 osanottajaa. Etelä-Korea sai kisojen isäntämaana ylimääräisen paikan kilpailuun. Pohjois-Korea ei taas ajoissa varmistanut oman parinsa tuloa, joten paikka ehdittiin antaa Japanille. Tehtiin reilu ratkaisu: molemmat maat saavat kilpailla.

Australia: Ekaterina Alexandrovskaya & Harley Windsor
Etelä-Korea: Kyueun Kim & Alex Chang Kam
Israel: Paige Conners & Evgeni Krasnopolski
Italia: Valentina Marchei & Ondrej Hotarek ja
Nicole Della Monica & Matteo Guarise
Itävalta: Miriam Ziegler & Severin Kiefer
Japani: Miu Suzaki & Ryuichi Kihara
Kanada: Meagan Duhamel & Eric Radford,
Kirsten Moore-Towers & Michael Marinaro ja
Julianne Seguin & Charlie Bilodeau
Kiina: Wenjing Sui & Cong Han, Xiaoyu Yu & Hao Zhang ja
Cheng Peng & Yang Jin
Pohjois-Korea: Tae Ok Ryom & Ju Sik Kim
Ranska: Vanessa James & Morgan Cipres
Saksa: Aljona Savchenko & Bruno Massot ja
Annika Hocke & Rubert Blommaert
Tshekki Anna Duskova & Martin Bidar
Venäjä: Evgenia Tarasova & Vladimir Morozov,
Natalia Zabiiako & Alexander Enbert ja
Kristina Astakhova & Aleksei Rogonov
Yhdysvallat: Alexa Scimeca-Knierim & Chris Knierim

[/column]

[column size=one_half position=last ]

Jäätanssi

Olympialaisten jäätanssiin osallistuu 24 paria, jotka edustavat yhteensä 17 maata. Pareista 20 parasta jatkaa vapaatanssikilpailuun.

Espanja: Sara Hurtado & Kirill Khalyavin
Etelä-Korea: Yura Min & Alexander Gamelin
Iso-Britannia: Penny Coomes & Nicholas Buckland
Israel: Adel Tankova & Ronald Zilberberg
Italia: Anna Cappellini & Luca Lanotte ja
Charlene Guignard & Marco Fabri
Japani: Kana Muramoto & Chris Reed
Kanada: Tessa Virtue & Scott Moir, Kaitlyn Weaver & Andrew Poje ja
Piper Gilles & Paul Poirier
Kiina: Shiyue Wang & Xinyu Liu
Puola: Natalia Kaliszek & Maksym Spodyriev
Ranska: Gabriella Papadakis & Guillaume Cizeron ja
Marie-Jade Laurialt & Romain Le Gac
Saksa: Kavita Lorenz & Joti Polizoakis
Slovakia: Lucie Mysliveckova & Lukas Csolley
Tshekki: Corney Mansourova & Michal Ceska
Turkki: Alisa Agafonova & Alper Ucar
Ukraina: Alexandra Nazarova & Maxim Nikitin
Venäjä: Ekaterina Bobrova & Dmitri Soloviev ja
Tiffani Zagorski & Jonathan Guerreiro
Yhdysvallat: Madison Chock & Evan Bates,
Madison Hubbell & Zachary Donohue ja
Maia Shibutani & Alex Shibutani

[/column]

 

Taitoluistelu-lehti 1/2018