Tapahtumat

Luistelua ja letturantaa Vierumäellä

21 kesäkuun, 2018

Taitoluistelijoiden kesäleiritykset ovat parasta aikaa täydessä käynnissä. Suomalaisluistelijat ovat tottuneet nuoresta pitäen rohkeasti hyödyntämään erilaiset leiritykset niin kotimaassa kuin ulkomailla. Yksi leiripaikoista on kuitenkin legendaarinen: Suomen urheiluopisto. Taitoluisteluliiton kesäleireihin Vierumäellä osallistuu tänäkin kesänä seitsemisenkymmentä luistelijaa.

Taitoluisteluliitto järjestää tänä vuonna Vierumäellä kolme leiritysjaksoa yksinluistelijoille. Ensimmäinen leiri käynnistyi 15. kesäkuuta ja viimeinen päättyy 7. heinäkuuta. Nuorimmat leireille osallistujat ovat silmu-ikäisiä, viimeisellä leiriviikolla on mukana myös SM-senioreita aina taitoluistelun maajoukkuetta myöten.

Vierumäki on Suomen Taitoluisteluliiton yhteistyökumppani, ja liiton leiritykset ovat keskittyneet sinne jo pitkään. Usealle jo uransa päättäneelle luistelijallekin käynti urheiluopistolla on kuin kotiseuturetki ikään: lapsuudesta ja nuoruudesta tutut maisemat tutkitaan tarkoin – ja ainakin kaikille Vierulla leireilleille rakkaaksi tulleessa letturannassa on pakko vähän istahtaakin.

Tämän kesän ensimmäisellä taitoluisteluliiton leiriviikolla Suomen urheiluopistoon ja sen maisemiin totuttelivat mm. 9-vuotias Josefiina Länsiö Hämeenlinnan Taitoluistelijoista ja 12-vuotias Tara Raatikainen Rauman Taitoluistelijoista.

– Alussa oli kommelluksiakin, kun välillä minun oli vähän vaikea löytää perille eri rakennuksiin, kuvaa Josefiina hauskasti valmennuskeskuksen laajaa aluetta.

Sekä Josefiina että Tara ovat jo kokeneita leireilijöitä, heillä on kokemuksia niin seurojensa omista kuin myös ulkomailla pidetyistä kesäleireistä. Molemmat nostavat yhdeksi kesäleiritysten tärkeäksi jutuksi sen, että niiden aikana tutustuu uusiin kavereihin ja myös valmentajiin.

– Olen tähän asti ollut leireillä sekä Suomessa että Saksassa, Garmisch-Partenkirchenissä, mutta oma valmentaja on ollut aina mukana. Tänä vuonna halusin vähän erilaiselle leirille, ja siksi päätin tulla Vierumäelle, Tara perustelee.

Kaikilla Taitoluisteluliiton tämän kesän leireillä valmentajana on nuorten olympiavalmentaja Nuriya Pirogova, muut valmentajat vaihtuvat.

– Ensin vähän arastelin, Nuriya tuntui vakavalta, mutta hän olikin valtavan mukava, aina sanomassa ”hyvä, hyvä”, ja tosi taitava valmentaja. Opin leirillä tosi paljon uusia perusjuttuja, ja kaksoisaxelia harjoittelin paljon, Josefiina kertoo.

– Sekin oli hienoa, että leirillä alkuverryttelyissä olivat aina valmentajat mukana. Kotona teen verkan yleensä itse.

Myös Tara kiittää kesäleirinsä antia.

– Vaikka leirillä oli paljon muutakin kivaa, tärkeintä minulle oli kuitenkin luistelu. Sain leirin aikana parannettua sekä axeliani että kolmoishyppyjä, salchowia ja rittiä, ja olen todella tyytyväinen.

Molemmat tytöt halusivat panostaa luisteluun, sillä kummallakin on syksyllä edessä kilpailusarjan vaihto. Tara Raatikainen siirtyy A-silmuista debytantteihin ja Josefiina Länsiö B-silmuista A-silmuihin.

– Ja minun pitää vielä valmistautua debytanttitesteihin, Josefiina täydentää omia haasteitaan nauraen.

teksti Kaisa Viitanen
kuvat Riina Varjokari

Josefiina Länsiön leiriviikkoon sisältyi monta hauskasti kerrottua kommellusta, kuten leirin aluksi tehty muurahaisten häätöoperaatio majoitustilasta.

Tara Raatikaiselle kesäleirityksen kohokohtia olivat jäätuntien ohella Vierun Volttiareenalla vietetty liikunnallinen ilta.