Tapahtumat

Kotijää on jännä paikka kilpailla; SM-valintakisa Porvoossa 18.-19.11.

14 marraskuun, 2017

Oma kotihalli ei ole aina taitoluistelijan mieluisin kilpailupaikka. Ylimääräisiä paineita tahtoo kerääntyä tutun katsojajoukon edessä.

Vera Stolt, 15, ja Inka Melender, 16, joutuvat kohtaamaan kotijään haasteen 18.-19. marraskuuta Porvoossa järjestettävässä toisessa yksinluistelun SM-valintakilpailussa. Molemmat kieltävät visusti kantamasta kotijään pelkoa, mutta toki asiaa on mietitty.

– Toisaalta tuntuu ihanalta luistella kotona. Toisaalta taas kilpailun aikana tulee varmasti enemmän jännitystä siitä, että tietää tuttujen olevan katsomassa, Inka Melender pohtii.

Molemmilla tytöillä on Kokonniemen jäähallin katsomossa luistelukavereiden lisäksi perhettä ja sukua. Ja koska Porvoo on pieni kaupunki, yllin kyllin myös hurjasti kannustavia kotikaupunkilaisia.

– Kilpailupäivänä, maalla verkassa ja juuri ennen omaa suoritusvuoroani jännitän yleensä paljon, mutta kun olen alkuasennossa, jännitys häviää. Suorituksen aikana saatan joskus kuulla jotakin katsomosta, mutta mikään ei silloin häiritse minua, Vera Stolt kuvaa.

Suurimmat odotukset luistelijalla itsellään

Kotijäätä enemmän paineita tuovat omat odotukset. Kolmatta kauttaan SM-juniorina luistelevalla Inkalla on haasteena lunastaa kotijäällä itselleen SM-kisapaikka.

– Tiedän sen olevan mahdollista, mutta yritän olla keskittymättä siihen liikaa. Tärkeämpää on panostaa kolmoishyppyjen onnistumiseen, ilmapalloja ei saisi tulla.

Viime kauden SM-noviisimestari Vera voitti aiemmin syksyllä pidetyn ensimmäisen valintakilpailun, ja hänellä on jo paikka SM-kisoissa.

– Minun päätavoitteeni on saada lyhytohjelman kolmois-kolmoisyhdistelmä nyt onnistumaan. Lisäksi vappikseen on lisätty uutena kolmoisflippi.

Porvoon Taitoluistelijoiden kolmas SM-juniorityttö Milania Väänänen ei luistele toisessa valinnassa jalkavamman vuoksi. Hänellä on Veran tavoin jo SM-paikka.

Kotikisat tuovat jännitystä muuallekin kuin luistelijoille. Vaikka PTL juhlii ensi vuonna jo 40-vuotispäiviään, seura järjestää nyt ensi kertaa junioreiden ja senioreiden SM-valinnan.

– Tämän tason kilpailun järjestäminen on tietysti valtava ponnistus seuralle, mutta ihmiset ovat lähteneet innolla mukaan. 60 vapaaehtoisen joukossa on paljon eri alojen edustajia, jotka ovat halunneet tarjota osaamistaan, kilpailunjohtaja Erja Lipiäinen kertoo.

Porvoo on panostanut kilpailuihin paljon. Varsinaisten kilpailujärjestelyjen lisäksi seura tarjoaa myös livestreamin.

Teksti ja kuva: Kaisa Viitanen, kuvassa Inka Melender ja Vera Stolt


Yksinluistelun 2. SM-valinta 18.-19.11.2017, kilpailusivu:

www.porvoontaitoluistelijat.fi/tapahtumat-ja-kilpailut/kilpailut-2017-2018/sm-seniorien-ja-juniorien-2-vali/

Livestream: http://www.skatingfinland.fi/live/

Tulokset: www.figureskatingresults.fi/results/1718/YLSMJS2VK/index.htm