Tapahtumat

Emmi ja Sirkka PyeongChangissa: osa 6

23 helmikuun, 2018

Valmentaja Sirkka Kaipio raportoi Suomen taitoluistelujoukkueen olympiamatkasta PyeongChangissa. On koittanut viimeisen tekstin vuoro; Emmi Peltosen vapaaohjelmakilpailun aamu 23.2.2018.

Tänään aamulla taas herätys viideltä. Kurkin kelloa läpi yön. Ensimmäisen kerran yhdeltä, sitten kolmelta ja lopuksi puoli viidelta. Eikö se jo soi…

Kuljemme hallille bussilla jossa täytyy olla lähes vakiona jo kello kuudelta aamulla. Aika hienot krumeluurit bussin sisuksissa, katosta puhumattakaan!

Pääni oli aamutuimaan kuin iso tippaleipä konsanaan. Ajatuksia risteili sikinsokin miettiessäni tulevaa kisatapahtumaa kuten kuvasta näkyy. Suomen taitoluisteluleijona suoritti kuitenkin kovan kisan tyylillä, vaikka kisaväsymyskin jo painoi. Hieno kokonaispanos ja 20:s sija. Upeaa ensikertalaiselle.

Täällä on ollut paljon koettavaa, nähtävää eikä tunteitakaan ole säästelty. Punavalkoisen taidekuvan myötä kiitän kaikkia teitä  tuesta matkallamme!

Sirkka Kaipio