Seurassa

ISU-arviointi muuttuu yhä tarkemmaksi

20 joulukuun, 2017

Taitoluistelun arviointiin ollaan valmistelemassa todella merkittävää uudistusta ensi kauden alusta alkaen. Elementtien laadun arviointiin on tulossa laajempi skaala: miinusviidestä plusviiteen. Samalla tuomareiden ohjeet plussien ja miinusten antamisesta muuttuvat.

Uudistusta on valmisteltu viime kaudesta lähtien. Sen taustalla on halu entistä selkeämmin palkita laadukkaita, onnistuneita suorituksia ja toisaalta pienentää mahdollisuutta kerätä hyvää pistepottia yrittämällä liian vaikeita elementtejä vaikka epäonnistuenkin.

Nykyjärjestelmä perustuu siihen, että kullekin elementille määrätyn perusarvon lisäksi kilpailija saa pisteitä sen laadusta skaalalla pluskolmesta miinuskolmeen. Uudistuksessa skaala laajenee: tuomaristo arvottaa jatkossa suorituksen laatua plusvitosen ja miinusvitosen välillä.

Leena Laaksonen kuuluu arvostettuihin kansainvälisiin tuomareihimme.

– Muutoksella on erityisen suuri merkitys vaikeimpien elementtien, kolmois- ja neloishyppyjen, kerryttämiin pisteisiin. Tällä hetkellä järjestelmässä on aukkoja. Jos lähdet yrittämään neloishyppyä ja vaikka se epäonnistuisi, se kerryttää enemmän pisteitä kuin hyvin tehty kolmoishyppy. Samoin erityisesti pluspuolella on ollut arvioinnissa ongelmia. Aikanaan pluskolme merkitsi todella loistokasta elementtiä, josta syntyy wau-elämys. Tällä hetkellä pluskolmosen kriteerit täyttyvät helpommin, kuvaa suomalaistuomari Leena Laaksonen.

Korkean tason kansainvälinen tuomarimme on ollut tänä syksynä koekäyttämässä valmisteltavaa muutosta. ISU kutsui kymmenen kokenutta tuomaria kokeilemaan uudistusta marraskuussa luistellun Tallinn Trophyn, sen challenger-sarjan yhteydessä. Testaajat toimivat toki varsinaisen kilpailun ulkopuolella, mutta he saivat myös koekäyttää uutuudelle laadittua tietokonesovellusta.

– Minulle jäi tosi positiivinen olo, uudistus tuntuu erittäin onnistuneelta. Hyvät, korkealaatuiset suoritukset saavat jatkossa enemmän pisteitä kuin nyt.

Uudistus ei suinkaan merkitse tuomareille vain uusien pisteiden näpyttelyyn harjaantumista, vaan kunkin pisteen kriteerit ovat uudet ja ne on opiskeltava. Suunnitelmissa on myös jo ennen seuraavaa kautta muuttaa elementtien perusarvoja.

Uudistus ei vaikuta vain maailman huipulla.

– Näen tällä suuren merkityksen myös ajatellen meidän Suomen kansallisia sarjojamme. Ne luistelijat, jotka ovat hyviä tekemään piruetteja tai laadukkaita askelsarjoja, tulevat ilmiselvästi hyötymään näistä taidoistaan, toteaa Laaksonen.

teksti Kaisa Viitanen | kuva Sari Niskanen

Taitoluistelulehti 5/2017