On/Off Ice

Marigold IceUnity teki olympiaunelmasta ohjelman

10 lokakuun, 2018

Muodostelmaluistelun hallitseva maailmanmestari, Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity, avasi kautensa Finlandia Trophy Espoossa ja voitti lyhytohjelmakilpailun kantaa ottavalla ohjelmallaan pistein 80,76.

Kansainvälisen muodostelmaperheen haave nousta olympialajiksi kariutui viime kesänä. Hallitsevan maailmanmestarin Marigold IceUnityn valmentaja Anu Oksanen aavisteli ratkaisua jo keväällä ja otti joukkueensa lyhytohjelman teemaksi ja nimeksi #WhyNot.

Valmentaja Anu Oksanen odottaa pisteitä kauden avauskilpailussa Finlandia Trophyssa.

– Alun perin hain jotain aivan muuta, mutta musiikkilöytö ja visiot liikekielestä johtivat kuitenkin luomaan ohjelman yhteisestä unelmastamme. Minulla oli valmiina ohjelman loppu, joka muuntuisi sen mukaan, mikä lopullinen olympiaratkaisu olisi, valmentaja kertoo.

Anu Oksanen laaduttaa ohjelmaa tunteikkaaksi ja teemaltaan tietysti keskustelua herättäväksi. Joukkue kuvaa ohjelmaa tarinaksi suuresta unelmasta ja matkasta sitä kohti.

– Kielteisestä päätöksestä huolimatta jatkamme eteenpäin. Uskoen ja haaveillen. Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Why not?

Valmentaja toteaa viidennen maailmanmestaruuden olevan vahva pohja kauteen, joka huipentuu huhtikuussa MM- kilpailuihin Helsingissä.

”Kielteisestä päätöksestä huolimatta jatkamme eteenpäin. Uskoen ja haaveillen.”

– Tiedämme, että onnistuminen vaatii kovaa työtä tälläkin kaudella. Joukkue on lähtenyt liikkeelle nöyrästi ja hyvällä asenteella. Halu menestyä MM-kotikisoissa ja olla entistä parempi joukkue kertoo ihailtavan nöyrästä ja ammattimaisesta asenteesta, Oksanen summaa.

Joukkueen koko on kasvanut 25 luistelijaan. Alkavan kauden uutinen oli, että joukkueen riveissä on nyt miesluistelija, Simoeemil Nurmela, joka vielä keväällä luisteli Suomen mestariksi Dream Edges -joukkueessa.

KUVAT Sari Niskanen LÄHDE www.hl.fi

Lue myös, kuinka Marigold IceUnity on valmistautunut kauteensa.