Tapahtumat

Marigold IceUnitylle kultaa vain kymmenysten turvin

9 joulukuun, 2018

Tapparan Taitoluistelijat isännöi viikonloppuna muodostelmaluistelun toista SM-valintakilpailua Hakametsän jäähallissa. Marigold IceUnity (HL) vei seniorisarjan voiton, Dream Edges (Kaari) nappasi junioreiden kultaa ja noviisien lohkojen ykköset olivat Team Dynamique (HSK) ja Starlights (HL).

Seniorisarjassa käytiin sunnuntaina kova kisa kokonaiskilpailun voitosta. Toisena lauantain lyhytohjelmakilpailun jälkeen ollut Team Unique oli päivän paras vapaaohjelmassa, mutta hävisi niukasti kokonaispisteissä Marigold IceUnitylle, joka oli vapaaohjelman toinen. Marigold IceUnity sai yhteispisteet  210,68 ja Team Unique 210,20. Eroa kokonaiskilpailun kahden ensimmäisen välille jäi siis vain vajaa puoli pistettä. 

Marigold IceUnity oli vapaaohjelmassaan teknisesti vahva. Itse suoritus eteni ilman suurempia virheitä ja toi pisteet 133,58.

Valmentaja Anu Oksasen mukaan vapaaohjelmaan jäi parannettavaa, mutta suorituksessa oli paljon hyvääkin.

– Ohjelmassa oli pieniä kauneusvirheitä, joissa joukkue pystyi kuitenkin tsemppaamaan. Vaihdoimme ryhmänostomme loppua viime kilpailun jälkeen. Kestää aina kauan, ennen kuin uudistettu elementti saadaan toimimaan esimerkiksi ajoitukseltaan. Vaikka ryhmänostoa on hiottu, joutui joukkue sen kanssa vielä taistelemaan, valmentaja Oksanen totesi kilpailun jälkeen.

Team Unique oli vahvasti hereillä unettomuutta kuvaavassa vapaaohjelmassaan. Suoritus lähti vahvasti lentoon jo ensimmäisistä luistimen potkuista ja loi intensiivisen tunnelman, mikä palkittiin kilpailuin korkeimmilla komponenttipisteillä. Joukkue keräsi vapaaohjelmastaan päivän parhaat pisteet 134,52.

HSK:n Team Unique lyhytohjelmassaan 2. SM-valintakilpailuissa.

HSK:n Team Uniquen Music makez me… -lyhytohjelma keräsi Tampereella 75,68 pistettä.

Helsinki Rockettesin hieman varovaisesti edenneeseen vapaaohjelman osui tällä kertaa siirtymässä kaksi kaatumista, jotka pudottivat kokonaistulosta kahdella pisteellä. Menetys ei kuitenkaan pudottanut elementtien arvoa. Joukkue oli vapaaohjelman kolmas pistein 128,83 ja kokonaiskilpailun kolmas pistein 201,33.

Vasta toista kauttaan luisteleva ESS:n seniorijoukkue Lumineers oli kokonaiskilpailun neljäs kauden parhailla yhteispisteillään 189,96.

SM-junioreiden voitto jälleen Kaarinaan

Kaarinan Taitoluistelijoiden Dream Edges -juniorijoukkue voitti jo toisen SM-valintakilpailunsa kokonaispistein 182,04. Joukkue johti kilpailua lyhytohjelman jälkeen ja nappasi myös vapaaohjelmasta parhaimmat pisteet 107.21. Kokonaiskilpailun toisen sijan otti HTK:n Team Fintastic pistein 170.42. Kilpailun yllättäjä oli Espoon Jäätaitureiden Valley Bay Synchro, joka onnistui upeasti After the Apocalypse -vapaaohjelmassaan ja nousi mitalikorokkeelle lyhytohjelman jälkeiseltä neljänneltä sijaltaan yhteispistein 163,79.

Kaarinan Taitoluistelijoiden Dream Edges voitti toisen SM-valintakilpailun, mutta jäi muutaman pisteen kauden parhaastaan, jotka se saavutti lokakuussa ensimmäisissä valintakilpailuissa Espoossa.

Noviisit taistelivat paikoista SM-kilpailuihin

SM-noviisit kilpailivat Tampereella kahdessa lohkossa. Lauantaina kilpaillun 2. lohkon voiton vei Helsingfors Skridskoklubbenin Team Dynamique ohjelmallaan Never give up. Sunnuntaina luistellun 1. lohkon kärkisijan otti Helsingin Luistelijoiden Starlights ohjelmallaan The Grinch.

Helsingin Luistelijoiden Starlights vei voiton The Grinch -ohjelmallaan SM-noviisien 1. lohkossa.

Helsingin Luistelijoiden Starlights vei voiton The Grinch -ohjelmallaan SM-noviisien 1. lohkossa Tampereella.

Noviiseissa käytiin kova kilpailu SM-kisoihin oikeuttavista paikoista, sillä vain 12:lle 18 joukkueesta on paikka 2.–3.3.2019 Turussa käytäviin SM-kilpailuihin. Paikkansa SM-kisoihin olivat varmistaneet jo

ensimmäisessä valintakilpailussa HSK:n Team Dynamique, Kaarinan Diamond Edges, OLK:n Aurora Borealis, HTK:n Finettes, HL:n Starlights ja EsJt:n Valley Bay Synchronics. Tampereen toisesta valintakilpailusta paikan SM-kisoihin lunastivat LTL:n Team Soleil, ETK:n Blue Arrows, TTK:n Ice Fantasy, EVT:n Dream Steps, TapTL:n CrystalBlades ja VG-62:n Sun City Synchro.

TEKSTI Marita Kokko ja Katariina Kivimäki KUVAT Antti Lehto ja Sari Niskanen