Helsinki Grand Prix’ssa kisaava itävaltalaispari Miriam Ziegler ja Severin Kiefer voisivat toimia esikuvana suomalaisillekin. He näyttävät, että hyvä kansainvälinen taso on saavutettavissa, vaikka tulisi pienestä maasta ilman pariluisteluperinnettä.

Itävaltalainen pariluistelija Miriam Ziegler on kilpaillut jo kolmissa olympialaisissa: vuonna 2010 yksinluistelijana, sitten 2014 ja 2018 pariluistelussa poikaystävänsä Severin Kieferin kanssa.

Miriam Ziegler ja Severin Kiefer nähtiin edellisen kerran Suomessa lokakuussa Finlandia Trophy Espoossa, jossa pari sijoittui neljänneksi.

Miriam Ziegler ja Severin Kiefer nähtiin edellisen kerran Suomessa lokakuussa Finlandia Trophy Espoossa, jossa pari sijoittui neljänneksi.

Pari on tehnyt vakaata nousua tuloslistoilla ja oli viime kaudella EM-kisoissa seitsemäs. GP-sarjan osakilpailuissa heidän paras sijoituksensa tähän mennessä on kuudes.

– Tavoitteemme on päästä niin GP- kuin EM-kilpailuissakin viiden parhaan joukkoon. Se on ensimmäinen välietappi matkalla omiin, Itävallassa vuonna 2020 järjestettäviin EM-kotikisoihin. Silloin haluaisimme olla mukana mitalikeskusteluissa, Ziegler kertoi Finlandia Trophy Espoossa lokakuussa.

Pari on motivoitunut jatkamaan vuoden 2022 Pekingin olympiakisoihin asti.

– Meillä on vielä paljon opittavaa. Uskomme, että seuraavan neljän vuoden aikana pääsemme taas pari isoa askelta eteenpäin, Kiefer sanoo.

– Osaamme oikeastaan kaikki elementit, mutta haluamme vielä parantaa niiden laatua. Luistelullisesti meidän pitää vielä tehdä paljon töitä tavoittaaksemme kärjen, Ziegler täydentää.

Valmentajakin aloitti tyhjästä

Kun Severin Kiefer aloitti kahdeksan vuotta sitten pariluistelun ensimmäisen parinsa kanssa, hänen valmentajillakaan ei Itävallassa ollut vielä kokemusta pariluistelusta.

– Aloitimme silloin kansainvälisen taitoluisteluliiton ISU:n koulutusseminaareista yhdessä valmentajamme kanssa. Sitten aloimme käydä Berliinissä harjoittelemassa. Vaihdos oli tarpeen, koska halusimme huipulle. Kotimaassa ei ollut valmennusta eikä jäitä pariluistelijoille, koska siellä ei ollut muita pareja, Kiefer muistelee.

”Nyt näyttää siltä, että olemme inspiroineet muitakin Itävallassa. Meillä on nykyään myös kaksi junioriparia.”

Nykyään pari harjoittelee osittain Berliinissä Knut Schubertin valmennuksessa ja osittain Sveitsissä Jean F. Ballesterin ja Bruno Massot’n huomassa.  Ollessaan kotona Itävallassa he harjoittelevat armeijan tukikohdassa Salzburgissa, sillä pari on Itävallan armeijan urheilujoukkojen palkkalistoilla sotilaina.

Pariluistelu on saanut pikkuhiljaa lisää jalansijaa kaksikon kotimaassakin.

– Nyt näyttää siltä, että olemme inspiroineet muitakin Itävallassa. Meillä on nykyään myös kaksi junioriparia. Olisi siistiä, jos tulisi vielä lisääkin, Ziegler iloitsee.

TEKSTI Jyrki Pirkkalainen KUVAT Antti Lehto ja Jyrki Pirkkalainen

Miriam Ziegler ja Severin Kiefer luistelevat Helsinki Grand Prix’ssa perjantaina lyhytohjelmansa ja lauantaina vapaaohjelmansa.

Lue myös, ketkä maailmantähdet saapuvat Helsinki Grand Prix -kilpailuun.