Henkilöt

Elinan unelmapäivä

14 helmikuun, 2018

Urheilugaalassa 2018 nähtiin paljon onnellisia voittajia ja sädehtiviä juhlijoita. Yksi oli yli muiden: taitoluistelija Elina Salminen Lempäälästä.

Elina palkittiin yhtenä neljästä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n Vuoden Urheiluteko -palkinnolla tämän vuoden Urheilugaalassa Helsingin Hartwall Areenalla 18. tammikuuta. Hän voitti kultaa omassa sarjassaan vuoden 2017 kehitysvammaisten Special Olympics -talvimaailmankisoissa.

Menestys Itävallassa ei tullut tyhjästä. 22-vuotias Elina Salminen on päämäärätietoinen urheilija, joka on osallistunut kehitysvammaisten maailmankisoihin aiemminkin, vuonna 2013. Hän on edustanut Suomea myös muissa kansainvälisissä kilpailuissa.

Elina Salminen oli sädehtivä näky Urheilugaalan illassa. Hän oli hankkinut juhlaa varten kauniin sinisen juhlapuvun, siihen oli sovitettu tyylikkäät asusteet. Kampaajat olivat loihtineet hiuksiin uudet sävyt ja taidokkaan kampauksen. Meikki oli viimeistelty.

– Urheilugaala oli maailman mahtavin juttu, se oli minun elämäni ihanin päivä, perustelee Elina valmistautumistaan.
– Ja minä tein töitä sen palkinnon eteen.

Elina aloitti taitoluistelunharrastamisen 13-vuotiaana. Tätä nykyä laji vie jo ison siivun jokaviikkoisesta elämästä. Elinalla on harjoitukset kolmena päivänä viikossa, lisäksi hän käy rytmisen voimistelun tunneilla.

– Se tukee luistelua. Itse asiassa molemmat tukevat toinen toisiaan.

Tamperelaisessa palvelutalossa päivät työskentelevä Elina Salminen nauttii taitoluistelusta ennen muuta siksi, että lajissa on pakko haastaa itseään oppimaan uusia asioita. Edistymisen myötä tulleet ulkomaanmatkat ovat erikoisbonus.

Elina sanoo nauttivansa niin matkailusta yleensä kuin erityisesti lentämisestä.

Elinalla on omien kokemuksiensa myötä hyvät vinkit taitoluistelua aloittaville lapsille ja nuorille.
– Pitää olla rohkea ja sinnikäs, ei saa koskaan luovuttaa. Jos kaatuu, niin heti ylös vaan. Voi tuntua, että taitoluistelun oppiminen on taistelua koko ajan, mutta jokainen kehittyy, taidot kasvavat pikkuhiljaa.

teksti Kaisa Viitanen | kuva Riikka Juntunen

Taitoluistelu-lehti 1/2018