Tapahtumat

Helsinki Rockettes luisteli SM-kultaa ja lunasti MM-kisapaikan

3 maaliskuun, 2019 Antti Lehto ja Sari Niskanen

Helsingin Taitoluisteluklubin Helsinki Rockettes voitti muodostelmaluistelun seniorisarjan Suomen mestaruuden seitsemän vuoden tauon jälkeen sunnuntaina Turussa. Voitollaan se lunasti paikan MM-kotikisoihin huhtikuussa. Hallitseva maailmanmestari ja viime vuoden Suomen mestari Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity jäi toiseksi ja joutuu jännittämään vielä toisen MM-edustuspaikan kohtaloa.

Kolmanneksi tiukassa SM-kisassa tuli Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique, joka myös havittelee toista MM-edustuspaikkaa. Paikka ratkeaa viikon kuluttua Universiadeissa, joihin sekä Marigold IceUnity että Team Unique osallistuvat. Lähempänä on Marigold IceUnity, jolla on tällä hetkellä hallussaan kisapaikkaan oikeuttava season´s best -tulos 229,56 pistettä. Joukkue saavutti sen French Cupissa helmikuussa.

Helsinki Rockettes johti SM-kilpailua jo lyhytohjelman jälkeen muutaman pisteen turvin.

Helsinki Rockettes onnistui lyhytohjelmassaan ja johti SM-kilpailua jo lauantain jälkeen.

Jo lyhytohjelmakilpailun voittanut Helsinki Rockettes keinui voitokkaasti myös vapaaohjelmansa Radioaallot ja kokosi pisteet 141,45. Yhteistuloksella 223,82 pistettä se voitti mestaruuden 3,17 pisteellä. Pronssille jääneen Team Uniquen erotti hopeasijasta 1,81 pistettä.

Rockettesin valmentaja Kaisa Arrateig ja kapteeni Nona Vihma antoivat haastattelun YLE:lle heti tulosten ratkettua.

Rockettesin valmentaja Kaisa Arrateig ja kapteeni Nona Vihma antoivat haastattelun YLE:lle heti tulosten ratkettua.

– Olemme seitsemän vuotta jahdanneet Suomen mestaruutta. Tämä on unelma, josta tuli totta. Joukkue uskalsi esiintyä ja lähteä viihdyttämään yleisöä. Näin kovassa seurassa SM-voitto on upea saavutus, Helsinki Rockettesin valmentaja Kaisa Arrateig hehkutti.

Taistelu MM-paikasta jatkuu

Marigold IceUnity sai vapaaohjelmastaan Transformers pisteet 140,34 ja kokonaispisteet 220,65. Team Unique luisteli vapaaohjelmastaan Insomnia pisteet 140,03 ja kokonaispisteet 218,84. Espoo Synchronized Skaters´n Lumineers oli neljäs kokonaispistein 197,97.

 – Harmittaa, sillä tavoitteena oli voittaa ja varmistaa MM-kotikisapaikka. Meiltä on molempina päivinä jäänyt teknisiä vaatimustasoja saamatta, mihin ei ole varaa. Nyt on selvitettävä, mistä tasojen putoamiset johtuvat, totesi Marigold IceUnityn valmentaja Anu Oksanen.

Team Uniquen valmentaja Mirjami Penttinen oli kilpailun jälkeen hyvällä mielellä, koska joukkueella on vielä mahdollisuus MM-kisapaikkaan.

– Me menetimme mahdollisuuden voittoon virheillä lyhytohjelmassa. Se kostautui kokonaistuloksissa, hän totesi.

Marigold IceUnity

MIU:lla on edelleen senioreiden season’s best ja se on lähellä toista MM-kisapaikkaa, joka ratkeaa jo ensi viikolla Universiadien jälkeen.

Marigold IceUnity ja Team Unique matkustavat jo huomenna maanantaina Universiadeihin Krasnoyarskiin Siperiaan. Lyhytohjelma luistellaan perjantaina 8.3. ja vapaaohjelma lauantaina 9.3., jonka jälkeen Suomen toinen MM-kilpailuedustaja on selvillä.


Katso SM-kilpailujen kaikki tulokset.