Henkilöt

Valtter Virtanen – mies monessa roolissa

27 syyskuun, 2019 Kaisa Viitanen Antti Lehto ja STLL

Yksinluistelun maajoukkueen konkari Valtter Virtanen ei taatusti tunne vapaa-ajan ongelmia. Mies sukkuloi koko ajan kahden maan väliä, ja huippu-urheilun lisäksi häntä työllistää lääkärin ammatti. 

Kesäkuussa 32 vuotta täyttänyt Valtter Virtanen alkaa olla taitoluistelujäillä nestorikaartia. Erityisesti yksinluistelussa kilpailu-ura päätetään usein alle kolmekymppisenä. Virtanen on jo monena kautena joutunut vastailemaan uran päättymistä koskeviin uteluihin. Hän on aina vastannut, ettei häntä kiinnosta ikä vaan motivaatio. Niin kauan kuin hän kokee kehittyvänsä luistelijana, hän haluaa jatkaa. 

Tänä syksynä Valtter Virtasen motivaatio on todella korkealla. Viime kausi oli miehelle vaikea, siihen sisältyi muun muassa valmentaja Jean-François Ballesterin äkillinen kuolema. 

Kevät ja kesä ovat kuitenkin tuoneet uudet, innostavat kuviot. Valtteria valmentaa nyt maineikas saksalaisosaaja Michael Huth. Uusi koreografi taas on tanssija Adam Solya, joka kuuluu taitoluistelujäiden nouseviin tähtinimiin. 

”Toukokuun lopusta lähtien en ole ollut missään kahta viikkoa yhtä mittaa. Koko ajan reissaaminen käy väkisinkin raskaaksi.”

– Harjoitteluuni on tullut uudenlaista suunnitelmallisuutta. Myös Huthia kiinnostaa valmentamiseni. Minulla on jo ikää, mutta kehittämiskohteita ja -haluja on myös. Arvostamme toisiamme. 

Michal Huthin työskentelypaikka on Oberstdorf. Se on perin tuttu myös Valtterille, joka on useita vuosia valmentautunut seudulla. Oberissa hän tapasi myös vaimonsa Alina Mayer-Virtasen, joka myös kuuluu valmentajatiimiin. 

Suomessa Virtasten kotikaupunki on Jyväskylä, joka tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet. 

Valtter treenaa pääosin kaupungin lähellä olevan Peurungan jäillä. Rahat luisteluun hän hankkii toimimalla lääkärinä Jyväskylän seudulla. Valtter Virtanen väitteli lääketieteen tohtoriksi viime talvena. Vaimo Alina puolestaan – silloin kun ei seuraa miestään jäälle – viimeistelee psykologian maisterin opintojaan. 

”Lomaa en ole ehtinyt viettää.” 

Viime kesänä pariskunta myös organisoi Peurunkaan taitoluisteluleirejä. 

– Lomaa en ole ehtinyt viettää. Treenaamiseni oli hyvin intensiivistä, sen lisäksi olen tehnyt koko ajan töitä, pääosin päivystyksiä. Leireillä olin valmennusroolissa vähän, mutta hoitelin järjestelytehtäviä. Kesäkuussa laskin yhden kaksiviikkoisen tunnit. Treenasin itse 50 tuntia, tein lääkärin töitä 50 tuntia ja hoidin leirijärjestelyjä 50 tuntia, Virtanen kertoo hymyillen. 

”Minulle on tullut uutta varmuutta kolmoisaxeliin. Se ei enää ole minulle hyppy tuntemattomaan.”

Kesän rasitusta lisäsi se, että Valtter matkasi koko ajan Suomen ja Keski-Euroopan väliä. 

– Toukokuun lopusta lähtien en ole ollut missään kahta viikkoa yhtä mittaa. Koko ajan reissaaminen käy väkisinkin raskaaksi. Ehkä tarvitsen kevyttä levähdystä. 

Uudet ohjelmat näytille 

Valtter Virtanen astuu tänä syksynä Finlandia Trophyn jäälle jo kahdettatoista kertaa. Sen jälkeen Virtasella on suunnitelmissa nippu kansainvälisiä kilpailuja Keski-Euroopassa ja syksyn päätteeksi tietysti SM-kilpailut. 

Lepoon ei kuitenkaan ole aikaa ennen lokakuuta ja Finlandia Trophy Espoota. Kotimaan kansainvälinen kilpailu on aina ollut Valtter Virtaselle tärkeä. 

– Molemmat ohjelmani ovat uudet. Koska koreografini vaihtui, oli luonnollista, ettei jätetä vanhaa ohjelmaa enää roikkumaan. Aloitimme uusien ohjelmien työstämisen Adam Solyan kanssa jo helmikuussa. Olen päässyt niihin hyvin sisälle. 

Valtter on kehittynyt veijarimaiseksi esittäjäksi, ja vapaaohjelmaansa hän lupaakin taas ”aika showta”. Lyhytohjelmassa liikutaan pehmeämmällä liikekielellä. 

Teknisesti Trophyyn mennään realistisin tavoittein: hyppyvarmuus ja -herkkyys eivät ole vielä kauden huipputasolla. 

– Olemme nyt Huthin kanssa keskittyneet muun muassa rotaatioharjoituksiin, ja niissä minulle on tullut uutta varmuutta kolmoisaxeliin. Se ei enää ole minulle ”hyppy tuntemattomaan”. Myös neloistulppia on harjoiteltu. Mutta missä vaiheessa ja miten ohjelmiin, sen näkee. 

Kaksi rakasta uraa 

Finlandia Trophyn jälkeen Valtter Virtanen siirtyy kahdeksi kuukaudeksi kokonaan Oberstdorfiin harjoittelemaan. Lääkärinä hankitut rahat takaavat turvallisuutta. 

Valtter Virtanen sanoo olevansa onnekas. Hänellä on kaksi uraa, luistelu ja lääkärinä työskentely, joita kumpaakin hän rakastaa. 

– Lääkärinä erikoistuminen on vielä ratkaisematta, sillä ei ole kiire. 

Valtter tietää hyvin, että huippu-urheilu ja kunnianhimoinen opiskelu eivät aina lyö kättä. 

– Minulle tämä oikea vaihtoehto. Vaikka ilman opintoja ehkä olisin rankingissa nykyistä ylempänä, loppuelämäni olisi aika paljon rankempaa. Kukin tekee tavallaan, mutta jos minulta kysytään, kannustan tekemään urheilun ohella muutakin. Se vuosi, jolloin keskityin ainoastaan harjoitteluun, oli elämäni raskaimpia.

Kuka?

Valtter Virtanen, s. 04.06.1987

Kotipaikka: Jyväskylä / Obertsdorf

Seura: Jyväskylän Taitoluisteluseura

Valmentajat: Michael Huth ja Alina Mayer-Virtanen

Koreografi: Adam Solya

Paras kv-saavutus: 3. sija Challenge Cup The Haguessa 2018

ISU-ennätys*: 180.96 (2018)

* Kansainvälinen luisteluliitto ISU hyväksyy vain osan kilpailuista ennätyspisteidensä rekisteriin. Valtterin paras kv-tulos on 200,10.

Lue myös
Henkilöt

Linnea Ceder ja Vera Stolt

Maajoukkueen ensikertalaiset Finlandia Trophyssa

10 lokakuun, 2019

Henkilöt

Roman Galay – kasvunpaikkana Pietari

9 lokakuun, 2019

Henkilöt

Jenni Saarinen – riemulla kohti Finlandia Trophya

7 lokakuun, 2019

Henkilöt

Sofia Sula harjoittelee nyt Italian Torinossa

8 syyskuun, 2019

Henkilöt

Viveca Lindfors matkalla täyteen iskuun

4 syyskuun, 2019

Henkilöt

Laura Karhunen – maailmalle yksi hyppy kerrallaan

26 elokuun, 2019

Henkilöt

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis:

”Tulkinta syvenee vuosien työllä”

5 kesäkuun, 2019